Ensimmäinen asia, joka hyvekasvattajan on hyvä muistaa, on olla odottamatta liikoja itseltään ja muilta. Hyveellisyyden saavuttaminen on siinä määrin vaikeaa, että luultavasti kukaan meistä ei voi siihen yltää. Todellinen hyveellisyys näet edellyttää täydellisyyttä kahdellakin tavalla: meidän pitäisi hallita kaikki hyveet ja jokainen hyve täydellisellä tavalla. Eikä täydellisyys kuulu niihin asioihin, jotka ovat ihmiselle luontaisia. 

Toisaalta olennaista hyveiden kanssa ei ehkä olekaan perille pääseminen, vaan matkan teko. Jokainen askel kohti aina vain suurempaa hyveellisyyttä tekee hyvää niin meille itsellemme kuin ihmisille ympärillämme. Ei sen niin väliä, jääkö täydellinen hyveellisyys lopulta vain haaveeksi, pääasia että pysymme liikkeessä ja kuljemme enimmäkseen oikeaan suuntaan. Siinä on aivan riittävästi haastetta ja sisältöä yhden ihmisiän ajaksi. 

Hyveisiin kasvaminen ja niihin kasvattaminen kannattaa siis aloittaa armollisella mielellä. Jos meistä ei ole täydellisiksi, ei tarvitse ollakaan. Riittää, että edes yrittää edes joskus edes vähän. Jos mokaa, voi antaa ja saada anteeksi, ja jos epäonnistuu, voi yrittää seuraavalla kerralla vähän enemmän.

Heti alkuun vanhemman kannattaa myös lakata pitämästä tiukasti kiinni omasta roolistaan kasvattajana. Aikuisella on etunaan elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja järkevyyttä. Siksi aikuinen osaa useimmiten lasta ja nuorta paremmin arvioida, mikä hyve missäkin tilanteessa on käyttökelpoisin ja miten sen mukaan kulloinkin on hyvä toimia. Mutta lapset oppivat ja omaksuvat hyveitä huomattavan helposti ja nopeasti, ja näin ollen aikuinen saa luvan varautua jäämään hyveineen kasvatettavan rooliin pikemmin kuin osaa arvatakaan. 

Edellä mainitusta syystä nöyryys on yksi kasvattajan tärkeimmistä ellei tärkein hyve. Kun lapsi toteaa aikuisen itse toimineen vastoin omaa hyvekasvatustaan, lusikka on osattava ottaa kauniiseen käteen saman tien yhtään selittelemättä ja puolustautumatta. Keksimällä selityksiä virheelleen ja kiemurtelemalla ulos kiusallisesta tilanteesta vanhempi tekee muutamassa hetkessä tyhjäksi kaiken sen, mitä hyvekasvatuksella on ehtinyt saada aikaan. Sen sijaan mokansa myöntämällä ja sitä anteeksi pyytämällä aikuinen voi antaa esimerkin siitä, miten virheisiin on hyvä suhtautua. 

Hyveisiin kasvamisesta kannattaa tehdä koko perheen yhteinen projekti myös siitä yksinkertaisesta syystä, että se on hauskaa. Keskinäinen kehuminen silloin, kun hyveiden kanssa on onnistuttu, ja mokille nauraminen – tai niiden harmittelu – yhdessä on puuhaa, johon jokainen asemasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta voi ottaa osaa. Ja kerrankin on laji, jossa pikkuveli tai -sisko voi oikeasti kokea pärjäävänsä siinä missä koko muukin perhe.